Mobiilimaksaminen tekee maksamisesta helpompaa

Mobiililla voi nykyään maksaa kaupan kassalla ja verkossa sekä hoitaa rahansiirrot helposti kavereiden kesken. Mobiilimaksaminen yksinkertaistaa monien maksujen tekemisen, sillä tilinumeroiden kanssa seikkailu ja monivaiheiset tunnistautumisprosessit vähenevät. Samaa sovellusta käyttävät voivat parhaimmillaan tehdä nyt rahansiirron pelkän puhelinnumeron avulla.

Mobiilimaksaminen onnistuu mainiosti useimmilla nykypäivän puhelinmalleilla, valmistajasta riippumatta. Itselle sopivaa sovellusta valitessa on huomioitava kuitenkin se, että osa sovelluksista on tarkoitettu vain Applen tuotteille, kun taas toiset toimivat ainoastaan Androidilla. Mobiilimaksuja voi tehdä puhelimen lisäksi muillakin mobiililaitteilla, kuten tabletilla tai älykellon avulla. Vaikka mobiilimaksaminen voi tuntua perinteisiin maksumenetelmiin tottuneelle jännittävältä, on kyse kuitenkin turvallisesta ja arkea helpottavasta teknologiasta.

Mitä mobiilimaksaminen on?

Mobiilimaksamisen alle luokitellaan kaikki maksutavat, joissa mobiililaite toimii jollain tapana mukana maksamisessa tai maksun suorittavan henkilön tunnistamisessa. Applikaatioita, sovelluksia ja alustoja on monia, mutta useimmiten mobiilimaksaminen tapahtuu niin, että henkilö kirjautuu ensin sovellukseen sekä täyttää vaaditut henkilö- ja maksukorttitiedot. Moneen sovellukseen luodaan lisäksi salasana, tunnuskoodi tai sormenjälkitunnistus, jonka avulla voidaan paremmin varmistaa henkilön valtuutus maksamiseen.

Tunnistautumisen jälkeen tapahtuu varsinainen maksutapahtuma, jolloin ostoksen summa veloitetaan sovellukseen liitetyltä pankkitililtä tai maksukortilta. Jotkut sovellukset vaativat vielä tässä vaiheessa jonkin lisätunnistautumisen, kuten erillisen koodin tai sormenjälkivarmistuksen. Monilla sovelluksilla voi hoitaa maksuja lähes samaan tapaan kuin luotto- tai pankkikortilla. Yhä useampi siirtyykin hiljalleen siihen, ettei lompakkoa kanneta enää käsilaukussa, vaan kortit kulkevat mukana kätevästi mobiiliversioina.

Varsinaisten mobiilimaksusovellusten lisäksi mobiilimaksamiseen lasketaan myös laskujen maksaminen verkkopankissa mobiililaitteen avulla sekä rahan siirtäminen eri sovellusten välillä. Mobiilimaksu on erityisen kätevä silloin, kun on siirrettävä käteistä kaverille tai maksettava nettikirpparilta tehdyn löydön kauppahinta. Mobiilimaksu näkyy useimmissa sovelluksissa saman tien, joten perinteistä pankkien välistä tilisiirtoa ei tarvitse odotella päiviä. Näin rahanvaihto saadaan hoidettua loppuun nopeammin.

Sovelluksen sisällä, lähimaksuna tai puhelinlaskulla

Mobiilimaksu voi tapahtua suoraan sovelluksen sisällä silloin, kun maksukortin tiedot on kirjattu talteen sovellukseen. Tällaisia maksuja kutsutaan in-app-maksuiksi, ja usein maksukortin tiedot vaaditaan heti sovelluksen asentamisen yhteydessä. Joskus maksutietojen hyväksyminen vaatii kaksivaiheisen tunnistautumisen, jossa henkilöllisyys varmennetaan vielä verkkopankkitunnistautumisen avulla. Esimerkiksi julkisen liikenteen lipun, sähköpotkulaudan vuokran, parkkimittarin ajan tai elokuvalipun voi ostaa mobiilimaksun avulla suoraan puhelimeen. In-app-ostosten kuitit säilyvät useimmiten sovelluksessa, josta ne on ostettu, joten niitä ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa, mikäli omasta ostosta on näytettävä todiste.

Mobiilimaksamista voi hyödyntää myös perinteisen kaupan kassalla. Tällöin älypuhelin asetetaan maksupäätteen lähelle muutamaksi sekunniksi, jolloin maksupääte tunnistaa puhelimesta mobiilikortin. Tämä on huomattavasti kortin syöttämistä tai PIN-koodin näppäilyä nopeampi tapa hoitaa maksut kaupassa. Puhelimessa tulee olla lähimaksua varten lähimaksuominaisuudella varustettu SIM-kortti sekä NFC-tuki. Puhelimen lähimaksuissa oston enimmäissumman raja nousi vuonna 2019 viiteenkymmeneen euroon, mutta jotkut sovellukset antavat tehdä korkeampia ostoja esimerkiksi erillisellä PIN-koodilla. Puhelimen lähimaksuominaisuus toimii kaikilla maksupäätteillä, joissa on mahdollista käyttää pankki- tai luottokortin lähimaksua.

Mobiilimaksamiseen sisältyvät myös tekstiviestillä tai maksullisen myyntinumeron kautta tapahtuneet ostokset. Tällaisia voivat olla esimerkiksi parkkiajan ostaminen, virvoitusjuoman ostaminen automaatista tai matkalipun hankkiminen. Nämä ostotapahtumat maksetaan useimmiten puhelinlaskun yhteydessä. Jos tekstiviesti- ja puhelinostoja haluaa hyödyntää omassa arjessa, on tärkeää varmistaa, ettei puhelinliittymässä ole rajoituksia ostojen suhteen. Työnantajan kustantamalla puhelimella ei kannata tehdä puhelinlaskulla maksettavia henkilökohtaisia mobiilimaksuja, sillä työsuhdepuhelimien laskut maksaa työnantaja.

Mobiilimaksu vapauttaa käyttäjän fyysisistä korteista

Mobiilimaksut jakautuvat etä- ja lähimaksuihin. Lähimaksulla tarkoitetaan tilannetta, jossa mobiililaite viedään fyysisesti maksupäätteen luo. Etämaksut tapahtuvat puolestaan useimmiten niin, että maksaja saa sovellukseen maksupyynnön, ja varsinainen maksutapahtuma hoidetaan kokonaan puhelimen kautta. Nykyään mobiilimaksuja voi hyödyntää myös verkko-ostoksia tehdessä. Näet mobiilimaksujen palveluntarjoajan kuvakkeen maksuvaihtoehdoissa, mikäli verkkokauppa mahdollistaa maksamisen mobiilisovelluksen avulla.

Mobiilimaksamisen hyöty perustuu mm. siihen, ettei fyysisiä kortteja tarvitse kantaa enää mukana. Moni etu- ja bonuskortti on siirtynyt jo aikaa sitten samasta syystä mobiiliin. Kännykkä kulkee nimittäin useimmilla meistä mukana silloinkin, kun lompakko unohtuu kotiin. Puhelin vie aina saman verran tilaa, olipa sen muistissa yksi kortti tai kymmenen. Fyysisessä lompakossa ero on vastaavasti suuri. Käytännössä mobiilimaksuun soveltuvilla mobiilikorteilla ja sovelluksilla on mahdollista siirtää koko fyysinen lompakko elektroniseen muotoon. Tällöin maksuvalmius ja edut kulkevat aina kätevästi puhelimessa mukana.

Mistä tunnistaa turvallisen mobiilimaksusovelluksen?

Mobiilimaksaminen on yhtä turvallista kuin kortilla maksaminen. Koska mobiilimaksaminen on  kuitenkin suhteellisen tuore ilmiö, on hyvä tiedostaa, millaisista merkeistä tunnistaa luotettavan palveluntarjoajan, jonka sovelluksessa omat tiedot pysyvät turvassa. Vuonna 2019 tapahtunut maksupalveludirektiivin muutos antoi kolmannen osapuolen toimijoille rajoitetun käyttöoikeuden käyttäjiensä tileihin. Tämän myötä mobiilimaksujen käyttäminen ei ollut enää pankista riippuvaista, vaan monipuolistui uusiin sovelluksiin.

On hyvä tutustua ennakkoon vaihtoehtoihin sekä varmistaa, että kyse on turvallisesta sovelluksesta ennen sen lataamista ja omien henkilö- ja maksutietojen syöttämistä. Mobiilimaksusovelluksiin voi käyttää samaa ajattelutapaa kuin luottokorttitietojen tai muiden henkilötietojen luovuttamiseen. Näitä tietoja ei kannata koskaan luovuttaa, ellei tiedä, mihin ne todellisuudessa päätyvät. Tunnettujen ja pitkään pankki- ja maksualalla toimineiden palveluntarjoajien sovellukset ovat usein turvallisimpia käyttää. Varmista sovelluksen valinnan lisäksi, että mobiililaitteesi tietoturva on ajan tasalla.

Muista suojata puhelimesi aina salasanalla tai biotunnisteilla, kuten kasvojentunnistuksella tai sormenjäljellä. Valitse PIN-koodi tai salasana, jota ei ole helppo arvata. Näin mobiilimaksuun tarkoitettuja sovelluksia tai muita arkaluontoisia tietoja ei päästä käyttämään hyväksi, vaikka puhelin päätyisi joskus vääriin käsiin. Vältä myös tilannetta, jossa olet täysin riippuvainen puhelimesta pankkiasioiden hoidossa. Tällaisessa tilanteessa piilee nimittäin riski, mikäli puhelin katoaa tai menee rikki, etkä pääse enää käsiksi tietoihin. Valitse siis palveluntarjoaja, johon saat yhteyden myös muuten kuin puhelimesi kautta.

Mobiilimaksaminen on kätevä ja moderni tapa hoitaa oman arjen maksuliikenne. Monissa mobiilisovelluksissa on maksuominaisuuksien lisäksi mahdollisuus oman arjen kulurakenteen seurantaan. Tämä helpottaa henkilökohtaisen kirjanpidon ylläpitoa sekä auttaa pysymään paremmin arjen budjetissa!

Lue lisää:

https://www.ferratumbank.fi/blog/valta-pankkitunnusten-ja-maksukorttien-vaarinkaytto

https://www.ferratumbank.fi/blog/digitaalinen-talousosaaminen-on-tullut-jaadakseen

Tutustu tarkemmin:

https://kuluttaja.fi/artikkelit/5-kysymysta-mobiilimaksamisesta/

https://www.kaleva.fi/mobiilimaksu-on-tullut-suomeen-jaadakseen-vaikka-r/1681872