Toteuta kesäunelmasi Prime-lainalla

Kesä – se paras aika vuodesta. Ainakin useimpien mielestä. Kesä on aikaa, kun pääsemme toteuttamaan koko vuoden haaveiltuja kesälomasuunnitelmia. Oletko aina haaveillut omasta asuntoautosta, jolla voisit kiertää ympäri Suomea? Yöpyä kaupungeissa, joissa et ole aikaisemmin käynyt ja ajaa päästä päähän upean maamme läpi. Vai onko haaveissasi tehdä matka ulkomaille? Päästä vihdoinkin tutustumaan eksoottisiin Karibian saariin tai viettää surffiloma Australiassa.

Lomailu on usein kallista puuhaa ja voi kuluttaa koko vuoden kerätyt säästöt. Tähän Ferratum tarjoaa ratkaisun, Prime-lainan, jonka avulla vältät sen, ettei sinun tarvitse loppuvuoden aikana kiristellä kukkaron nyörejäsi kesäloman jäljiltä. Prime-laina on yleislaina, jonka avulla voit esimerkiksi toteuttaa haaveesi oman asuntoauton ostamisesta tai vaikkapa rahoittaa sen kauan unelmoidun matkasi ulkomaille.

Lomalle nyt vai myöhemmin?

Kesälomamatkoille halutaan usein lähteä koko perheen kanssa yhdessä. Tämä voi olla ainut aika, kun kaikilla on vain hetki yhteistä lomaa. Lapset kinuavat reissuun ja itsekin kaipaisi tuulettumista pois arjen kiireistä. Lomamatkan suunnitteluun liittyy oleellisesti myös taloudellisen puolen huomioon ottaminen. Aina säästöjä ei ole tai niitä ei haluta kuluttaa niin sanottuihin turhiin asioihin. Säästöt halutaan säästää äkillisiin menoihin, joihin ei ennalta pysty varautumaan.

Reissaaminen vie suuren menoerän budjetista eikä siihen erikseen säästäminen ja muiden kulujen jarruttaminen ole aina mahdollista monta kuukautta ennen lomaa. Kun lomamatkalle on muutoin otollinen aika kesälomien aikana, mutta rahoitus puuttuu, voi nopea laina netistä olla hyvä vaihtoehto. Miksi lykkäisit haaveidesi toteuttamista, kun voit toteuttaa ne tänä kesänä? Laina auttaa sinua matkakuluissa ja voit lomallasi keskittyä vain siihen tärkeimpään; rentoutumiseen ja yhteiseen aikaan sinulle tärkeimpien ihmisten kanssa.

Sopiva laina riippuu lomasuunnitelmistasi

Lomamatkasi päämäärä sekä aktiviteetit kohteessa vaikuttavat matkabudjettiisi. Suunnitteluvaiheessa on hyvä ottaa huomioon matkakohteen hintataso, niin ruoan, yöpymisen, nähtävyyksien kuin ostosten tekemisenkin kannalta. Näin vältyt ikäviltä yllätyksiltä kohteessa ja pystyt valitsemaan itsellesi sopivan lainasumman. Myös matkaaminen Suomen sisällä ja esimerkiksi sen asuntoauton hankkiminen tähän tarkoitukseen vaikuttaa rahoituksen tarpeeseen.  

Matkailuauton ostaminen on myös oma prosessinsa, jossa ei kannata kiirehtiä. Tutki vaihtoehtoja perusteellisesti ja valitse juuri sinun tarpeisiisi sopiva ratkaisu. Toiset arvostavat enemmän auton teknisiä ominaisuuksia, kokoa ja turvallisuutta, kun taas toiset sen merkkiä ja mallia. Rahoitus auton hankkimista varten on hyvä hoitaa etukäteen. Tällöin tiedät budjettisi ja pystyt venyttämään sitä tarvittaessa. Näin on myös helpompi käydä katsomassa vaihtoehtoja ja neuvotteluvaraa jää paljon enemmän, kun rahoitus on jo etukäteen kunnossa.

Kun olet miettinyt vaihtoehdoistasi parhaimman lomasuunnitelman, on aika laittaa matka myös käytännön tasolla alulle varaamalla lentoliput tai suuntaamalla katsomaan matkailuautojen tarjontaa.

Lainaa heti tilillesi

Ferratumin Prime-lainaa voit hakea helposti täyttämällä nopean hakemuksen nettisivujemme kautta. Hakemuksella voit saada rahoituksen kesälomamatkallesi heti ilman päivien tai viikkojen odotusta, ja hakemuksen täyttäminen vie aikaasi vain hetken. Voit itse valita haluamasi takaisinmaksuajan 1-10 vuoden väliltä eikä laina sisällä avausmaksuja tai muita ylimääräisiä tilinhoitokuluja.

Rahat siirtyvät tilillesi nopeasti, sillä lainapäätöksen annamme muutamissa minuuteissa. Uusien luottosopimuksien rahansiirrot teemme kello 7-23 välisenä aikana. Tarvitsemasi summan 3 000-20 000 euron väliltä pystyt valitsemaan hakemusta tehdessäsi. Prime-lainan avulla pystyt toteuttamaan haaveesi täydellisestä lomasta. Pääset tutustumaan Prime-lainaan lisää täällä.

 

 

Lue myös aikaisemmasta postauksestamme 5 vinkkiä onnistuneen matkabudjetin laatimiseen.