Onko sijoittaminen pyörinyt mielessä, mutta et ole varma, kuinka pitäisi lähteä liikkeelle? Ajatteletko, että sijoittaminen on vain rikkaiden talousihmisten hommaa, vaikka jokaisella meistä on mahdollisuus hyödyntää sijoittamisen keinoja omalla vaurastumisen polulla?

Sijoittaminen on usein pitkän aikavälin projekti, jossa sijoituksen tuotot näkyvät vasta tovin päästä. Sijoittamiseen kannattaakin asennoitua niin, ettei huipputuottoja odota heti huomenna, vaan antaa sijoituksille rauhassa aikaa kasvaa ja kehittyä. Sijoittaminen on aina riskien ottamista, mutta hyvät sijoitukset tuottavat usein paremmin kuin säästötilillä makuutettu pääoma.

Suojaa sijoituksesi hajauttamalla

Vaikka voisi tuntua houkuttelevalta ja helpolta heittää kaikki sijoitukset samaan koriin, on varmempi tapa hajauttaa sijoitukset useampaan eri muotoon. Näin koko pääomasi ei katoa, vaikka jokin sijoituksista menisi mönkään. Voit esimerkiksi sijoittaa osan pääomasta asuntoon ja osan osakkeisiin. Jos taas haluat sijoittaa kaiken pääoman osakkeisiin, hajauta se vaikkapa viidelle eri toimialalle. Näin yksittäisten toimialojen muutokset eivät vaikuta liian vahvasti koko pääomaasi.

Sijoita maltilla ja pidemmällä aikavälillä: älä osta osakkeita koko rahalla huippuhetkellä, vaan seuraa markkinatilannetta ja sijoita pääomaa pikkuhiljaa. Tätä kutsutaan aikahajauttamiseksi. On olemassa onnistumistarinoita, joissa kaikki pääoma on laitettu kerralla ja kokonaan yhden kortin varaan. Etenkin aloittelevan sijoittajan on kuitenkin järkevää edetä maltilla ja hajauttaen, kunnes sijoittaminen ja markkinoiden vaihtelevuus ovat tuttuja.

Rahastosijoittaminen sopii aloittavalle sijoittajalle

Yksi erityisesti aloittavalle sijoittajalle sopiva sijoittamisen muoto on rahastosijoittaminen. Sijoitusrahastolla tarkoitetaan arvopapereista, kuten osakkeista, koostuvaa rahastoa, jonka omistavat siihen sijoittaneet henkilöt oman sijoitusosuutensa mukaisesti. Sijoitusrahastoa hoitaa salkunhoitaja, joka on rahoitus- ja sijoitusalan ammattilainen. Fiksu tapa aloittaa rahastosijoittaminen on sijoittaa rahastoon pieni summa joka kuukausi. Tällöin näet säännöllisen sijoittamisen vaikutukset omaan sijoitukseesi.

EDUT:

  • Ammattilainen hoitaa sijoitussalkkusi ylläpidon puolestasi, ja voit samalla oppia, kuinka osakemarkkinat toimivat.
  • Rahastoissa sijoittaminen on hajautettu useamman yrityksen osakkeisiin, jolloin koko sijoituksesi ei ole yhden kortin varassa.
  • Voit hyötyä korkoa-korolle-ilmiöstä sijoittamalla sijoitusten tuottoa uusiin sijoituksiin. Tällöin vältyt osakkeiden tai rahasto-osuuksien myymisestä johtuvista kuluista ja veroista.

KÄÄNTÖPUOLI:

  • Rahaston ylläpidosta koituvat kulut voivat olla jopa 2% vuodessa. Sellaisenaan prosenttiosuus kuulostaa pieneltä, mutta pitkällä aikavälillä pienestäkin summasta kasaantuu iso osuus.
  • Et voi itse päättää, mihin rahasi sijoitetaan, jolloin sijoituksesi voivat esimerkiksi sotia henkilökohtaisten arvojesi kanssa.
  • Sijoituksia ei välttämättä saa nostettua kannattavasti pois juuri silloin kun haluaa.

Osakesijoittaminen vaatii enemmän omaa aktiivisuutta

Osakesijoittamisella tarkoitetaan käytännössä sitä, että sijoittaja ostaa omistusoikeuksia eli osakkeita julkisesta yhtiöstä. Osakkeiden hinta määräytyy huutokauppamaisesti eli myyjä kertoo mihin hintaan haluaa osakkeita myydä, ostajan ehdottaessa hintaa, jolla olisi niitä valmis ostamaan. Pörssiosakkeista on mahdollista saada hyvää tuottoa, mutta niihin sijoittaminen itsenäisesti voi olla riskialtista, ellei osakesijoittamista ja siihen liittyviä markkinoita täysin ymmärrä.

Vaikka osakekurssit saattavat heitellä ylös ja alas markkinatilanteen mukaan, on tärkeää keskittyä seuraamaan pidemmän aikavälin kehityskäyrää. Mikäli osakkeen suunta on pidemmällä aikavälillä ylöspäin, on kyseessä varmempi sijoitus omille rahoille. Osakesijoittamisen tuotto muodostuu sekä osakkeiden arvon noususta että maksetuista osingoista. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli yrityksen tulos on positiivinen, maksaa se voitosta osinkoa omistajilleen omistussuhteen mukaan. Tällöin myös sijoittaja saa oman omistusosuutensa mukaisen osinkomäärän.

Voit tehdä valintoja sopivan sijoituskohteen suhteen esimerkiksi yrityksen tunnetun brändin, potentiaalisen kasvusuunnitelman, osaavan yritysjohdon tai yhtiön velkaantumisen perusteella. Tärkeintä on, että ymmärrät, millä perusteella päätät sijoittaa yhtiöön. Sijoitusmaailmassa ei koskaan kannata laittaa rahojaan sellaiseen, jota ei ymmärrä.

EDUT:

  • Mahdollisuus saada hyvää tuottoa ilman välikäsiä.
  • Voit hyötyä korkoa-korolle-ilmiöstä ja välttyä kuluilta sijoittamalla sijoitusten tuottoa uusiin sijoituksiin.
  • Pystyt itse täysin päättämään yrityksistä ja osakkeista, joihin sijoitat.

KÄÄNTÖPUOLI:

  • Riskialtista, ellei osakesijoittaminen ja markkinatilanne ole tuttua.
  • Vaatii rahastosijoittamista enemmän kiinnostusta ja omaa aktiivisuutta.
  • Sijoituksia ei saa nopeasti käyttöön, mikäli rahantarve iskee. Osakkeet täytyy myydä oikealla hetkellä, jotta niiden tuoton saa maksimoitua.

Asuntosijoittaminen on suomalaisten suosima tapa vaurastua

Asuntosijoittamista voi harjoittaa monella tapaa: jo oman kodin omistaminen verrattuna vuokra-asuntoon on tietynlainen sijoittamisen muoto, sillä sijoitat vuokrarahat oman omaisuutesi rahoittamiseen. Toinen vaihtoehto on ostaa erillinen sijoitusasunto, jonka ostat ja vuokraat eteenpäin, jolloin saat vuokratuloa. Asuntoihin voi sijoittaa myös asunto- tai kiinteistörahastojen kautta.

Asuntosijoittamista voi harjoittaa myös niin, että ostat asunnon, remontoit sen ja myyt eteenpäin voitolla. Itselle sopivaa asuntosijoittamisen muotoa kannattaa miettiä, jotta voi saada mahdollisimman suuren tuoton omalle sijoitukselle. Jos ostat esimerkiksi asunnon, johon täytyy tehdä täysremontti, mutta ulkoistat koko remonttityön erilliselle taholle, menetät ison osan mahdollisesta tuotosta asunnon remontin kuluihin.

Asuntosijoittamisen tuotto syntyy vuokratuloista ja asunnon arvonnoususta. Lue lisää blogistamme: link to blog about investing in apartments

Huomioi kulut ja verotukselliset asiat

Osake- ja rahastosijoittamisessa kuluja syntyy lähinnä arvo-osuustilin ylläpidosta sekä osakekaupoista, joista peritään aina pieni maksu. Sijoitusasunnosta tulee puolestaan kuukausittain enemmän kuluja, jotka vuokran tulisi kattaa. Kulut ovat aina pois sijoituksesi tuotosta, minkä vuoksi on tärkeää laskea, että oma sijoitus kannattaa myös kulujen jälkeen. Osake- ja vuokratulojen verotus on 30-34% riippuen niistä tulevien tulojen vuosittaisesta määrästä.

Osakkeiden kanssa tehdyt sijoitukset ovat verotuksellisesti useimmiten yksinkertaisia, sillä verottaja saa tiedon sinulle maksetuista osingoista suoraan yritykseltä, johon olet sijoittanut. Joissain poikkeustapauksissa saatat kuitenkin joutua itse tarkentamaan tai ilmoittamaan sijoituksia. Tarkista oma veroilmoituksesi huolella, ja ilmoita tarvittavat muutokset. Sijoitusasunnon vuokratuloista ei mene automaattisesti tietoa verottajalle, vaan sinun on itse täytettävä vuosittain ilmoitus vuokratuloistasi veroilmoituksen yhteydessä.

Sijoittaminen voi tapahtua monella tavalla

Sijoittamisesta puhuttaessa useimmiten mieleen tulevat osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen tai asuntosijoittaminen. Sijoittamisen muotoja on kuitenkin monia, minkä vuoksi on tärkeää tutustua eri sijoitustapoihin ja löytää itselle sopivin vaihtoehto. Suomessa suosittuja sijoittamisen muotoja ovat näiden lisäksi esimerkiksi metsät, joista on mahdollista saada tasaista tuottoa. Muita sijoittamisen muotoja ovat esimerkiksi arvometallit, taide ja keräilyesineet, kasvuyhtiöt sekä kryptovaluutat.

Olipa valitsemasi sijoitustapa mikä tahansa, on suunnitelmallinen sijoittaminen aina avainasemassa. Hyvin mietitty sijoitussuunnitelma auttaa välttämään paniikkiratkaisuja pörssikurssien muutoksissa sekä maailman taloustilanteen keikahdellessa. Sijoittamista tulisi aina tarkastella pitkällä aikavälillä, minkä vuoksi myös sijoittamiseen liittyvät tavoitteet olisi hyvä suunnitella muutaman tai jopa kymmenen vuoden päähän. Mitä selkeämpi tavoitteesi on, sitä todennäköisemmin myös saavutat sen.

Varsinkin sellaisilla hetkillä, kun sijoittaminen sujuu hyvin ja tuottoa tulee, voi ajatus sijoittaa velkarahaa tuntua houkuttelevalta. Lainaa tulisi kuitenkin aina ottaa harkiten – ja sijoitusmielessä entistä tarkemmin harkiten. Varmin tapa etenkin aloittavalle sijoittajalle on sijoittaa vain sellaista rahaa, joka on jo olemassa ja ylimääräisenä arjen kulujen jälkeen. Tällöin ei käy niin, että epäonnistuneen sijoituksen jäljiltä käteen jää suuren tuoton sijasta maksettavaksi kasa velkarahaa. Sijoittaminen on mukava tapa vaurastua, kun sen tekee suunnitelmallisesti ja ottaa riittävästi asioista selvää ennen sijoituspäätöksiä!