Näin onnistut kesän venekaupoilla

Toisilla se iskee keväällä kuin puskista, toisille puolestaan kehittyy hiljalleen vuosien varrella tai viidenkympin villityksenä. Toiset unelmoivat koko kesän viettämisestä vesillä, joillekin vene on pakollinen osa mökkimatkaa ja osalle suvussa kulkenut elämäntapa. Olipa syy mikä hyvänsä, venekuume on kutkuttava vaiva, kun se iskee. Kotimaan kesä on tunnetusti lyhyt, eikä aikaa veneen hankintaan ole loputtomasti, mikäli veneestä aikoo nauttia ennen syysmyrskyjen saapumista.

Mieti käyttötarkoitus ja käy koeajolla ennen kauppaa

Kovan venekuumeen kourissa on syytä pistää jäitä hattuun, eikä tehdä innostuksissaan liian nopeita päätöksiä. Venettä ostaessa kannattaa kiinnittää tarkasti huomiota muutamiin asioihin, jotta voi varmistua, että sijoittaa rahansa pitkäikäiseen ja omaan tarpeeseen sopivaan veneeseen.

Aivan ensimmäisenä tulisi pohtia, millaiseen tarkoitukseen vene tullaan hankkimaan. Onko sitä tarkoitus käyttää vain kulkuvälineenä kahden paikan välillä vai vaaditaanko veneeltä myös yöpymiseen ja arjen pyörittämiseen tarvittavia ominaisuuksia? Onko vene koko kesän aktiivisessa käytössä vai käytetäänkö sitä vesillä vain silloin tällöin? Onko veneellä tarkoitus liikutella ihmisiä vai esimerkiksi isoja tavarakuormia? Tarvitaanko veneeltä joitain erityisiä ominaisuuksia esimerkiksi kalastukseen liittyen? Mitä tarkemmin kartoitat tulevan veneesi tarpeet, sitä paremmin löydät juuri omaan käyttöösi sopivan vaihtoehdon.

Kun olet kartoittanut omat tarpeesi, voit alkaa etsiä sopivaa venettä. Veneitä tarjoavat myyntiin niin veneliikkeet kuin yksityishenkilöt. Veneiden myyntiä varten on olemassa myös välitysliikkeitä. Sinänsä ei ole väliä, mistä veneen ostat, kunhan teet kauppakirjan huolella ja varmistat, että omistajuusasiat ovat kunnossa. Huomioi, että tietyntyyppiset veneet täytyy rekisteröidä vesikulkuneuvoiksi.

Älä osta sikaa säkissä, vaan käy veneellä testiajolla, mikäli se on mahdollista. Jos teet kaupat talvipakkasilla, eikä mahdollisuutta koeajoon ole, tutustu siitä huolimatta huolella veneen sisätiloihin ja testaa kaikki ne toiminnot, jotka kuivalla maalla voit. Ota mukaan veneilyyn perehtynyt henkilö, jos olet epävarma siitä, osaatko huomioida kaiken olennaisen. Tutustu veneeseen niin, että tiedät todella, mitä olet ostamassa.

Laske käytön kokonaiskustannukset

Muista, että veneeseen liittyy kauppahinnan lisäksi muita kuluja, kuten vakuutuksia, satamapaikan maksuja, polttoainekuluja sekä ylläpidon ja kunnostuksen menoja. Talvisin vene täytyy nostaa vesiltä säilöön ja keväällä laskea taas takaisin. Veneissä on myös lain mukaan pakollisia varusteita, jotka täytyy ajoittain uusia. Kaikista näistä asioista syntyy kuluja, joista veneen omistajana vastaat. Veneilyn kokonaiskustannukset on syytä kartoittaa hyvin, jolloin niihin voidaan varautua jo ennakkoon.

Veneen huolto ja ylläpito ovat asioita, joiden kanssa ei sovi leikkiä. Huonossa kunnossa oleva vene ei ole vesillä turvallinen, vaan voi aiheuttaa vaaratilanteita niin itselle kuin muille vesireiteillä liikkuville. Veneen runko, turvallisuusvarusteet, sähkölaitteet, liikkuvat osat ja moottori onkin syytä tarkistaa säännöllisesti rikkoutumisen ja vaaratilanteiden välttämiseksi. Mahdolliset korjaustoimenpiteet kannattaa suorittaa viipymättä, jotta vika ei pääse pahenemaan.

Esimerkki veneen vuosittaisista kuluista:

Kulu

Moottorivene (5 metriä)

Purjevene (2,5 x 7m)

Laituripaikka kesäksi

175-300€

300-400€

Veneen vesiltä nosto ja lasku

100€ / kerta

100-150€/kerta

Pukit talvisäilytystä varten (voi käyttää useamman vuoden kulumisesta riippuen)

200-300€ (itse tehtynä 60-70€)

200-300€ (voi myös vuokrata n. 30€/kpl)

Pressutelineet talvisäilytykseen (voi käyttää useamman vuoden kulumisesta riippuen)

500-600€ + pressu 80-100€

550-600€ + pressu 80-100€

Talvisäilytys

200-400€ (omassa pihassa 0€)

350-400€ (omassa pihassa 0€)

Vuosihuollot ja -tarkastukset

200-400€

300-500€

Vakuutukset

alk. 150€ (veneen arvon mukaan)

alk. 200€ (veneen arvon mukaan)

Veneseuran jäsenyys

70-100€ + liittymismaksu

70-100€ + liittymismaksu

 

On hyvä kartoittaa, missä veneen kuluissa on mahdollista säästää. Tilan salliessa veneen voi nostaa talviteloille omaan pihaan kalliin satamapaikan sijaan. Trailerin vuokraus ei huimaa hinnallaan päätä, ja pitkäaikaisen harrastuksen kannalta on syytä harkita trailerin ostamista omaksi. Veneen vuosihuollot voi opetella tekemään itse. Pienistä säästöistä koostuu lopulta iso summa.

Huonossa kunnossa oleva vene voi aiheuttaa vaaratilanteita niin itselle kuin muille vesireiteillä liikkuville. Veneen runko, turvallisuusvarusteet, sähkölaitteet, liikkuvat osat ja moottori onkin syytä tarkistaa säännöllisesti. Mahdolliset korjaustoimenpiteet kannattaa suorittaa viipymättä.

Ota kulujen lisäksi huomioon veneen jälleenmyyntiarvo, sillä veneen vaihto voi tulla ajankohtaiseksi jossain vaiheessa. Pysähdy ja pohdi, millaisen myyntihinnan veneestä voisi saada, kun on itse myymässä sitä. Älä pelkää konsultoida kokeneempaa kauppiasta hinnan suhteen. Samalla voit saada vinkkejä siihen, onko harkitsemasi vene hintansa väärti.

Älä anna rahoituksen olla esteenä veneen hankinnalle

Monella meistä on haaveena oma vene, jonka ruorissa koetaan kesäkauden parhaat seikkailut. Joskus tämä unelma on ehtinyt edetä jo toiveesta suunnitelman asteelle, mutta sitten käykin niin, että säästöt hupenevat arjen yllätyksiin. Vaikka potisi kuinka kovaa venekuumetta tahansa, voi pankkitili olla sitkeästi eri mieltä uuden menopelin hankinnasta.

Arjessa on paljon kuluja ja monella meistä on ennestään jo muita lainoja. Veneen ostoa pohtiessa saatatkin miettiä, pitäisikö sittenkin vain säästää, kunnes kauppasumma on kasassa. Tässä muutama ajatus pohdittavaksi, kun mietit veneen ostoa:

  • Kannattaa tarttua tilaisuuteen, jos omaan käyttöön täydellinen vene on nenän edessä juuri nyt. Voi olla, että sopivat yksilöt loistavat poissaolollaan, kun säästöt sallivat ostamisen, pitkittäen prosessia entisestään.
  • Lainanlyhennykset suunnitellaan aina omaan maksukykyysi sopivaksi, joten et vietä kesää suuret velat niskassa, vaan maksut sujahtavat helposti osaksi arjen kuluja.
  • Vaikka sinulla olisi jo omia säästöjä kasassa, voi ylimääräinen rahoitus auttaa kattamaan puuttuvan osan unelmaveneen budjetista. Tällöin et käytä isoa summaa rahaa melkein hyvään vaihtoehtoon, vaan saat kerralla hankittua juuri sellaisen veneen kuin haluat.

Ferratum Venelaina on helppo tapa rahoittaa uusi vene tai kunnostaa vanha paatti. Lainan määrä voidaan suunnitella joustavasti juuri omaan budjettiisi sopivaksi, jotta rahaa jää lainanlyhennyksen jälkeen riittävästi myös muihin arjen kuluihin.

Lisälähteitä:

https://www.traficom.fi/fi/usein-kysytyt-kysymykset-veneilysta

https://www.nettivene.com/artikkeli/kaytetyn_veneen_osto_ja_myynti_5_vinkkia_ammattilaisilta